YHDESSÄ ETEENPÄIN

Vuonna 2006 PoKe-kuntoutuksen painopisteenä on erilaisten konsultaatiomallien kehittäminen vastaamaan paremmin lapsen ja perheen tarpeita. Klinikalla, kotona, päiväkodissa tai koulussa tapahtuvaan konsultointiin sovelletaan ratkaisukeskeistä lähestymistapaa ja haetaan uusia, toimivia ratkaisuja, kuten:

  1. yksilöllisten konsultaatiomallien ja siihen liittyvien tukitoimien kehittämistä kotiin, päiväkotiin ja kouluun jatketaan ja kokeillaan uusia käytäntöjä.
  2. erilaisille ryhmille sopivia konsultointimalleja kehitetään kouluun ja päiväkotiin. Tavoitteena on luoda näihin soveltuva PoKe-kuntoutuksen perusmalli.
  3. PoKe-kuntoutuksen vertaistukiryhmästä ja sopeutumisvalmennuskurssista (yhteistyö MLL:n kanssa) on saatu hyvää palautetta. Näitä pyritään kehittämään ja järjestämään edelleen henkilöresurssien puitteissa.

PoKe-kuntoutuksen arvioinnissa on otettu käyttöön kansainvälisesti standardoitu ”Sensory Profile”- kyselylomake vanhemmille sekä kehitetty omia PoKe-arviointilomakkeita. Niiden avulla voidaan myös seurata lasten ja nuorten edistymistä.

Toiminnallisen näönkäytön kuntoutuksen kehittäminen on päässyt hyvin vauhtiin neurofysiologisten perusteiden osalta.

Kehityskohteena on myös liikkumiselle tärkeä tasapaino, joka kehittyy proprioseptiikan eli lihasten ja nivelten sekä näköaistin tuoman informaation yhteistyönä. Tasapainon harjoitteiden kokeilu tapahtuu osittain Kunnon Huoneen Balanssi-tilan kehittämisen yhteydessä. Saatua tietoa hyödynnetään myös PoKe-kuntoutuksen harjoitusohjelmissa.

Neurofysiologian alueella yhtenä kehityskohteena on eri aistien yhteistyö eli multisensoriikka. Eri aistialueet toimivat yhdessä ja erikseen. Aivoissa on olemassa spesifejä multisensorisia hermosoluja, joiden toimintaa pyrimme selvittämään. Samalla pyrimme selvittämään myös multisensoristen ärsykkeiden merkitystä ja tarvetta lisätä näitä PoKe-kuntoutuksen ja Kunnon Huoneen harjoitusohjelmissa.